mastodon 4.8.0-alpha.3+mementomods-2026-09-151 kk vanhat postaukset poistuvat automaattisesti.
@jussi_og@mementomori.social Tuntuu että kansainvälisessä mediassa on jo ehkä siirrytty kysymykseen "mitä voimme tehdä" ja nostetaan entistä useammin myös näkökulmaa, ettei kyseessä ole väistämätön kehitys, vaan ihmiset ovat luoneet AI:n ja ihmiset voivat myös päättää mitä sillä tehdään ja miten paljon valtaa sille annetaan. Tämä keskusteltu tuntuu Suomessa olevan vielä aika alullaan.
Karamazovin veljekset kohta luettuna hyvin hitaasti kahden kuukauden ajan nautiskeltuna ja Martti Anhavan uusi suomennos (2014) on ollut kielellisesti rikasta, vaikka joitain sanavalintoja ihmettelen (miksi mieleltään järkkynyt nainen on "hihhuli"?). Venäjää en osaa tarpeeksi, jotta osaisin käännöstä sinänsä arvioiada.
Tällaiset kohdat piristävät pitkin kirjaa: "Nenällään hänellä oli silmälasit, jommoisia Ivan Fjodorovitš ei aikaisemmin ollut nähnyt hänen käyttävän. Tuo joutavista joutavin yksityiskohta tuntui äkkiä kiukuttavan Ivan Fjodorovitšia kaksin verroin: "Mokomakin ukuli ja vielä lasit päässä!"
Tämä ukuli (pöllö) oli itselleni uusi sana ja "mokomakin ukuli" menee käyttöön as of now.
#kirjallisuus #lukeminen #suomennos #klassikot #kirjafedi #suomenkieli
Sain vihdoin käsiini Maaria Ylikankaan Autofiktion. Hän voitti minut puolelleen kolmannella sivulla:
"Lista etäällä olevista asioista, joista ei tarvitse välittää:
...
- Knausgårdilainen autofiktio elettyä, elämää itseään, leikkimässä. (En edelleenkään lue riviäkään Taisteluni-sarjaa.)"
Liekö ihan totta, mutta sydän sykähti silti, sillä luulin olevani ainoa jota Knausgårdin Taisteluni ei napostellut yhtään. Ympyrä sulkeutui kun Knausgård totesi, ettei koko sarjaa olisi koskaan pitänyt kirjoittaa (niin varmaan). Mieluummin voisin suositella ex-vaimonsa Linda Boström Knausgårdin teoksia (erityisesti Helioskatastrofia), ne ovat pieniä helmiä.
@raik_su@mstdn.social Minustakin kaikenlaista mahtuu kyllä, eli en sikäli vastusta erilaisia projekteja, lähinnä se on ollut oma harmitus että kuulee jostakin kun se on jo "mennyt" eikä pääse enää alkuperäisen äärelle. Toisaalta oma ajatus tulevaisuudesta on sen verran dystooppinen, että toivon jonkun ylläpitävän esim. mekaanista painotaitoa, jotta voidaan painaa jotain sittenkin kun sähköverkko ja teknologiat on romahtaneet. Toki kirjojen painaminen ei ehkä silloin ole ihmiskunnan ykkösprioriteetti, mutta silti, on hyvä osata tehdä asioita käsillä ilman softaa.
@minea64@mstdn.social @raik_su@mstdn.social @magdalenahai@mstdn.social Eläkkeen ajatteleminen on kyllä aina varmin oikotie ahdistukseen. Ainakaan itse en halua edes miettiä sitä, miten eläkeikää on jatkuvasti nostettu ja työuraa on 30v jäljellä, etenkin jos tekee työtä josta ei nauti eikä mahdollisuutta muutokseen ole näköpiirissä. Uusien ammattien opiskelu ei ole auttanut mitään (toki "kivaa" vastapainoa työlle), koska valitettavasti mielenkiinto kohdistuu aloille, jotka eivät työllistä ja minulle on mahdotonta tehdä elämäniloa menettämättä töitä, jotka ei kiinnosta ollenkaan. Työssä olemiseen menetettyä aikaa elämästä ei mitkään miellyttävät vapaa-ajan aktiviteetit kompensoi.
@raik_su@mstdn.social Lyijykynällä kirjoittaessa antoisinta on sen suhina paperilla. Itsellä ollut päivittäisessä käytössä 30v sama lyijytäytekynä, eikä kokemus mustekynällä vain ole sama. Kynä on tässä kohtaa myös kulunut käteen täydellisesti istuvaksi.
@jussi_og@mementomori.social Yhtään ratkaisua ei valtiovarainministeri vieraskynässään kuitenkaan esittänyt tai edes pyrkinyt avaamaan mistä maahanmuuttajien lyhyemmät työurat johtuu. Samalla kuitenkin ruokitaan työnanantajien ennakkoluuloja, vähennetään kotoutumiseen myönnettyä rahoitusta ja heikennetään sitä kautta integroitumisen mahdollisuuksia. Vaikea on "mennä" töihin jos kukaan ei palkkaa. Purra sanoi joku aika sitten (muistaakseni Uuden jutun haastattelussa) että vika onkin suomalaisissa laiskoissa työttömissä kun ei ns. hanttihommat kelpaa, eikä niitä varten ole syytä tuoda porukkaa ulkomailta.
@raik_su@mstdn.social Minusta runoudessa tämä jollain tapaa näkyy jo, esim. Siemenholvin kaltaisina, fyysisesti lähes lukukelvottomina kirjaesineinä ja toisaalta vaikkapa Bokehin hyvin rajatuissa, käsityönä tehdyissä painoksissa jne. Ja on myös painatteita, joita tietyissä piireissä hypetetään, mutta painos on loppu eikä vihkosia yms. ole kirjastoissa, eli mentaliteetti on "tietäjät tietää" ja mennään eksklusiiviseen suuntaan.
@turmalina@mementomori.social @raik_su@mstdn.social Joo, eihän hänen kantansa enää mikään salaisuus ole (talouskirjoilla/-puheella tienaa paremmin kuin romaaneilla). Olisin mieluummin kuunnellut Markus Leikolan selvityksen kirja-alan tulevaisudesta jota Hämäläinen oli kutsuttu paikkaamaan, siinä voi olla jotain todellista lihaa luiden ympärillä, mutta ei ilmeisesti ole vielä valmis.
Tämä HS:n jutussa ollut "kalibroi itsesi" oli myös puheenvuorossa vahvasti esillä: kirjoita paremmin audioon sopivaa, selitä, kertaa, tyhmennä, kirjoita lyhyempiä lukuja jotta kuuntelijan on helpompi seurata jne. Sinänsähän tässä maailmanajassa kaikki joutuvat muutenkin työelämässä jollain tavalla juoksemaan "pidä itsesi ajankohtaisena" -mantran perässä vaikka ei itse haluaisikaan, mutta silti ainakin oma mieli vastustaa tätä kirjallisuuden suhteen. Kaiken kirjallisuuden ei mielestäni tarvitse olla mukavaa ja helposti sulavaa, vaan pitäisi arvostaa myös sitä että asiat voivat vaatia aikaa, vaivaa, kehittymistä ja ponnistelua.
@raik_su@mstdn.social Kai kirjailijoillakin on vähän erilaisia lähestymistapoja tekoälyyn. Karo Hämäläinen visioi viime viime viikolla E-kirjastopäivillä, miten kirjat voisi sopeutua lukijan/kuuntelijan mukaan ja puhui aika kritiikittä AI:n mahdollisuksista ja että tämä on vain yksi osa samaa kehitystä kuin kirjapainotaito ja netti. Itse olen myös vähän taipuvainen ajattelemaan, että tietyntyyppinen kaavamainen "bulkkikirjallisuus" uppoaa vaikka olisi tekoälyn runoilemaa ja eiköhän se osittain jo ole, maailmalla on näitä kirjoja, joihin on jäänyt chat gpt:n prompteja. Ihmisten tekemä kirjallisuus ei katoa, siitä tulee vain entistä pienemmän porukan huvia, sitä surullisenkuuluisaa luksusta.
@otustin@mastodontti.fi @raik_su@mstdn.social Tämä ihmisen erityisyys (tai sen kyseenalaistaminen) on edelleen jotenkin tabu. Itsekin koen tuskaa että meitä ihmisiä on täällä niin h*lvetisti ja jokainen yksilönä toteuttaa jotain omaa projektiaan ja tuhoaa maailmaa siinä sivussa. En tarkoita, että kannattaisin jotain massamurhaa, mutta en esim. pidä hirmu suurena ongelmana isommassa mittakaavassa, että uusia ihmisiä syntyy vähemmän. (Joo, onhan se ongelma, ihmisen rakentamille systeemeille, mutta muille olemassaoleville lähinnä helpotus.)
Mirkka Lappalaisen essee Hesarissa ihmisten perinnökseen jättämästä maallisesta omaisuudesta sai pysähtymään. Harvan jäämistöstä on esim. historialliseksi aineistoksi.
Jutusta motivoituneena kaivoin vanhat lukionaikaiset luokkakuvani ajatuksella, että totta kai muistan entiset luokkakaverit ja osaan nimetä heidät kuvan taakse. Noh, todellisuudessa kaikkia en muistanut edes ulkonäöltä, pinnistelemällä muistin etunimiä, sukunimet olivat painuneet suurelta osin unholaan. Nyt mietin lähinnä, miksi olen kantanut näitäkin kuvia mukanani vuositolkulla vaikka muuten olen luopunut lähes kaikesta turhasta.
@raik_su@mstdn.social Minä olen onneton kädentaidoissa, mutta ajattelen kyllä ettei tarvita kuin pahimmillaan 1-2 sukupolvea ja jotkut taidot katoavat. Monet hevosten kanssa tehtävät pelto- ja metsätyöt taitavat tällaisia jo olla. Äitini on perinnetaitaja monissa käsityötekniikoissa (mm. nuo kangaspuut), mutta itsellä ei ole siihen suuntaan ollut lahjoja eikä kiinnostusta, joten valitettavasti en kanna näitä taitoja mukanani. Sitten on harvinaiset Lasse Nordlundit, jotka ehkä vielä taitavat, mutta joita pidetään lähinnä höperöinä.
(Tosiaan, tekoälystä apokalypsiin, ei myöskään tunnu Skynetit enää ihan yhtä mahdottomilta kuin 90-luvulla.)
Katsoin Theroux'n dokkarin manosfääristä. Hieman huvitti nämä parikymppiset, itselleni uppo-oudot jantterit, jotka eivät olleet koskaan kuulleetkaan Theroux'sta ja epäilivät hänen tekevän dokumenttia vain saadakseen ratsastaa heidän maineensa siivellä...
Ei ihan onnistunein dokkari, koska on vaikea päästä kiinni aiheeseen, kun haastateltavat striimaa kaiken koko ajan nettiin ja puhuu siitä, mistä seuraajat chatissa haluaa.
@diiccix@mementomori.social @titia@toot.community @unhottu@todon.nl Joo, toki lopputulos on mitä suuremmissa määrin politiikkaa, mutta ehkä se persuihin kääntynyt duunari ei halua pohtia näitä kysymyksiä (vaikka toki kaikkien pitäisi), ja siksi kokee vieraannuttavana ja moralisoivana, jos joku tulee sanomaan että pitäisi luopua jostakin tai tarkastella omaa elämäntapaa kriittisesti. En ole sitä mieltä, ettei vasemmiston pitäisi pitää näitä asioita esillä, mutta helpompi on silloin ostaa itseä miellyttävämpi vaihtoehto. Joka sitten voi lyödä kasvoille toisella tapaa kuten nykyhallituksen kanssa on käynyt.
Luin hienon sarjakuvaromaanin: Guy Delisle - Muybridge (2025). Englantilaisen valokuvaaja Eadweard Muybridgen (1830-1904) elämäntarinaan limittyy valokuvauksen historiaa 1800-luvulta, ajankuvaa Yhdysvalloista ja Euroopasta ja uskomattomia yksityiselämän tapahtumia.
Kiehtovana juonteena kulkee kertomus siitä, miten vangita laukkaavan hevosen liike ensimmäistä kertaa valokuvaan (ja todistaa aikalaisille, että hevosen kaikki jalat todellakin irtoavat maasta yhtä aikaa), mihin teknologisten edistysaskeleiden jahtaaminen voi johtaa ja myös miten kauheita asioita ihmiset ovat tieteen takia tehneet (usein eläimille).
Vahva suositus myös muille Delislen teoksille.
Adile Sevimli kirjoittaa osuvasti isyydestä HS:n kolumnissaan. Ajat ovat muuttuneet, onko miehen malli? En yllättynyt, että kommenttikentän valtasivat miehet, jotka vakuuttelevat omaa loistavuuttaan isinä, eivätkä tunne "ketään" miestä, joka ei osallistuisi lastenhoitoon ja kotitöihin. Jostain syystä naiset kyllä tuntevat näitä tapauksia ihan sukupolvesta riippumatta...
Syntyvyyden laskun ajattelen olevan luonteva seuraus siitä, kun ihminen (nainen) voi valita muutakin elämässään kuin vanhemmuuden. Se ei ole tauti, eikä sitä tarvitse parantaa. Huoltosuhdekin korjaantuu aikanaan suurten ikäluokkien siirtyessä ajasta ikuisuuteen. (Disclaimer: toki silti toivon, että jokainen jälkikasvua haluava sitä saa ja löytää vieläpä hommaan soveltuvan ja osallistuvan kumppanin.)
Varastokirjaston maksut tulivat voimaan maaliskuun alussa. Hieman ihmetyttää Kansalliskirjaston hallintojohtajan kommentit:
"Aakkulan mielestä maksun suuruudessa on lähdetty liikkeelle maltillisesti. Tarkoituksena on se, että palvelun käyttöön on jatkossakin mahdollisuus kaikilla, jotka palvelua tarvitsevat."
