Juha Wakonen

#Sunnuntai-meininki.

Näin entisenä musiikkitoimittajana en osaa olla asiasta lainkaan eri mieltä:

"Huomiotaloudessa algoritmit ovat muuttaneet mediakäyttäytymistä siten, että ainoastaan äärimmäiset reaktiot keräävät riittävästi huomiota. Levyarvioiden kontekstissa se tarkoittaa sitä, että yleensä lukijoita keräävät eniten yhden tähden lyttäykset ja viiden tähden ylistykset. Tämä lisää kriitikoiden ja medioiden houkutusta antaa jompaa kumpaa."

https://www.soundi.fi/kolumnit/kolumni-musiikkimedia-on-kriisissa-ja-tama-nakyy-kahden-jattilevyn-saamassa-vastaanotossa/?fbclid=IwAR19-a9UFnenDOsOgLnkJGW2s-7ZDl0kk6beVCH7Ib_yp4C4mptMFwcwKok

#7leffaa (ja muutama lisää, koska ne olisivat aivan yhtä hyvin voineet olla itse listalla), jotka eivät ole missään järjestyksessä tai mielestäni välttämättä lainkaan Ne Kaikkien Aikojen Parhaimmat, mutta jotka silti tarjoavat eräänlaisia reittejä ajatteluuni.

Stalker
Into the Wild
Monty Python and the Holy Grail
Interstellar
Trois couleurs: Bleu
Melancholia
All the President’s Men

Ja ne muutama lisää:

Jäniksen vuosi
Prospero’s Books
Man with a Movie Camera
Play Time
The Groundhog Day

#7kirjaa, jotka ovat ikään kuin "reittejä pääni sisälle":

David Grossman: Falling Out of Time
Derek Parfit: Reasons and Persons
J. R. R. Tolkien: Taru sormusten herrasta
Seamus Heaney: Death of a Naturalist
William Gibson: Neuromancer
Naja Marie Aidt: Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin
Pentti Saarikoski: Tiarnia-sarja

Ja bubbling under:

Ursula K. Le Guin: Kaukaisin ranta
Gilles Deleuze & Félix Guattari: A Thousand Plateaus
Mark Fisher: Ghosts of My Life

@ToniMassinen@mastodontti.fi Jälleen sama. 👍

@ToniMassinen@mastodontti.fi Samaa mieltä.

Vähän huijasin, koska Tiarnia-sarjassahan on kolme kirjaa, mutta IMO hankala niitä on erottaa. Heaneylta olisin voinut valita myös useamman runokokoelman, koska hänen tuotantonsa on minulle aivan hurjan tärkeä. Mutta Digging-runo löytyy DoaN-kokoelmasta, joten mennään sillä.

Fisherin tekstejä löytyy käsittääkseni edelleen todella paljon hänen k-punk -blogistaan, joten se on hyvä paikka aloittaa. 👍

@marikagalanis@mastodo.fi Näin voi olla.

Itse kieltäydyn nyt vain näkemästä tässä asiassa mitään ongelmaa. Jos puoliso ahdistuu kumppaninsa alkoholinkäytöstä, jota tämä myös puolisoltaan salaa, on minusta ihan ok pyytää kumppania lopettamaan se alkoholin käyttö. Jos puoliso ahdistuu kumppaninsa pornon katselusta, jota tämä myös puolisoltaan salaa, on minusta ihan ok pyytää kumppania lopettamaan se pornon katselu.

Jos näitä ei pysty tekemään, on se oma ongelmansa.

@AaroKustaanheimo@mastodo.fi @tero_ojala@mastodo.fi @marikagalanis@mastodo.fi Evoluutiopsykologiaan en ota kantaa, mutta mielestäni jos vaa'assa sijaitsee toisessa kupissa oma välitön mielihyvä (porno) ja toisessa oman puolison henkinen hyvinvointi, ei valinnan tekemisen pitäisi olla – mielestäni – erityisen vaikea asia. Eli IMO omasta hetkellisestä mielihyvästä pitäisi pystyä luopumaan, jos sillä luopumisella edistetään pitkällä(kin) tähtäimellä puolison henkistä hyvinvointia.

@tero_ojala@mastodo.fi @marikagalanis@mastodo.fi En puhukaan. Siksi nimenomaan käytin muotoa "En kyllä itse osaa", "IMO" ja niin edelleen. Eli puhun nimenomaan vain ja ainoastaan itseni puolesta.

Seksuaalisuus voi aivan varmasti olla monelle tärkeämpää kuin kuntoilu (ja onhan se varmastikin nautinnollisempaa), mutta pornoa en – siis henkilökohtaisesti – pysty samalle viivalle asettamaan. Runkata voi ihan ilman visuaalisia apuvälineitäkin, jos se siitä runkkaamisesta on kiinni.

@tero_ojala@mastodo.fi @marikagalanis@mastodo.fi
En kyllä itse osaa tehdä rinnastusta pornon katsomisen ja kuntoilun välillä. IMO toinen on ihmiselle suhteellisen välttämätöntä ja hyödyllistä, toinen hädin tuskin muuta kuin välittömään mielihyvään tähtäävää aktiviteettia, jolla ei sitä välitöntä mielihyvää kummallisempaa utiliteettia ole.

@marikagalanis@mastodo.fi Mä olen, valitettavasti, ainoa lapsi. Meidän sukumme on vanha mutta pieni ja minulla on vain neljä serkkua, joista meillä kolmella on joko neuropsykologisia haasteita tai mielenterveysongelmia. Eli tämä kertonee about kaiken tarpeellisen meidän suvustamme. 🤣

Mutta tuskin olen ollut se ja sellainen lapsi, jota vanhempani toivoivat saavansa.

@marikagalanis@mastodo.fi @tero_ojala@mastodo.fi Oma kaksipenniseni tähän asiaan on se, että parisuhde on "kahden kauppa", ja että jos jokin asia toista ahdistaa/häiritsee/satuttaa, tällaisesta asiasta pitäisi pystyä päästämään irti, luopumaan.

Toki en niin välitä sen enempää seksistä (liikaa likeisyyttä ja koskettelua) tai pornosta (liian kaavamaista puurtamista, ikään kuin jonkinlaista suorittamista), mutta olisin valmis luopumaan paljostakin jos se auttaisi puolisoani.

@marikagalanis@mastodo.fi Huh huh, ja juuh: pärjätä piti, vaikka ei olisikaan pärjännyt. Ja kaikenlaiset ulkoiset pärjäämisen merkit piti olla hallussa, esittää sekä jotain muuta että ikään kuin parempaa kuin olikaan. Tämä on hyvin pitkälti se "perintö", jota lapsuudestani kannan. Se ja kokemus siitä, että ohitetaan, ei kuunnella: jos en esimerkiksi tykännyt, että kosketaan tai ilmeni muita aistiyliherkkyyksiä, sanottiin vain että minun pitää sietää enemmän, että ongelma ovat ne omat "väärät tuntemukset".

@marikagalanis@mastodo.fi Olen omalle terapeutilleni puhunut jo pitkään siitä, että haluaisin osata "kytkeä pois päältä" sellaisen alituisen hymyn ja hyväntuulisuuden, jonka on tarkoitus peittää todellisia omia tuntoja, omia "outouksia" ja sitä, että mä yksinkertaisesti vain olen erilainen. Mutta minulle on lapsesta asti tolkutettu sitä, miten ulkoinen olemus ja pärjäämisen mielikuvan ylläpitäminen on kaikki kaikessa, joten se poiskytkentä on todella vaikeaa. Pelkään, että se osoittautuu mahdottomaksi.

@marikagalanis@mastodo.fi Samankaltaista olen itsekin kokenut. Pienestä pitäen opin ikään kuin näyttelemään jotakin muuta kuin sitä, mitä itse olin, ja jotenkin minulla on sellainen olo kuin vuosikymmenien aikana olisin kokonaan unohtanut/hävittänyt sen "todellisen minäni". Tätä yritän saada takaisin, mutta en usko sen olevan mahdollista – koska miten saada takaisin jotakin, jonka on niin perustavanlaatuisella tavalla kadottanut.

@marikagalanis@mastodo.fi Hyvin samankaltaisia fiiliksiä myös minulla. Eli vaikka se ymmärrys ja armollisuus itseä kohtaan ovatkin lisääntyneet dg:n myötä, poden kyllä tasaisin väliajoin huonoa omatuntoa ja kenties ehkä ennen kaikkea häpeää siitä, että olen sellainen kuin olen. Etenkin kun minua kotona lapsena aina vannotettiin "käyttäytymään normaalisti" ja olemaan olematta sellainen kuin olen, minun on nyt hyvin vaikea alkaa "unmaskaamaan", antaa itseni olla sellainen kuin olen.